22.3.2017

Ahdistaa vaan niin paljon heti aamusta, niin paljon että viilsin. 

Yö meni painajaisten parissa. Mä oon niin väsynyt ja haaveilen kuolemasta. Mutta mua ei huolittu osastollekaan.

Tämä suomen psykiatrinen hoito on kyllä ihan perseestä. Soitan avohoitoyksikköön että otin lääkkeitä yliannostuksen, en aluksi uskaltanut sanoa että halusin tappaa itseni. Sieltä käskettiin ottamaan xanor ja lähtemään ulos. Lääketokkurassa aloin jo olemaan aika pahasti kun lähdettiin päivystykseen, jonne olisi pitänyt mennä ambulanssilla. Mutten suostunut ambulanssilla, pystyin kuitenkin vielä kävellä. Ja olisihan mulla voinut taju lähteä, jolloin olisin kaatunut ja toivon mukaan lyönyt pääni pahasti. Sitten makasin 6 tuntia päivystyksessä. Lääkäri kysyi miksi otin ne lääkkeet, kysyi että hainko huomiota, en vieläkään uskaltanut sanoa, että halusin tappaa itseni. Vastasin etten tiedä. Lääkäri sanoi että joko kotiin, neurologian valvonta osastolle yöksi tai sitten yrittää päästä osastolle. No valitsin osaston. Eli psykiatrin kanssa menin juttelemaan. Mut ajettiin nurkkaan. Sun on kannattaa mennä kotiin, ethän sä hyödy tästä osastosta mitään? En enää uskaltanut sanoa etten pärjää kotona. Sanoin että suunnitelma kotiin menosta kuulosti ihan hyvältä. Lähdin kotiin.

Kun pääsin kotiin ensimmäinen ajatus oli että nyt jo hoitotahokin haluaa mun kuolevan. Joten mun on kuoltava. Päivystyksen lääkäri jätti sellainen olon, etten enää kerro yliannostuksista. Ensi kerralla olen kuollut. Mä en enää usko elämän voittavan kun ei kukaan edes halua mua auttaa. Syytetään vaan siitä kun en ota apua vastaan vaikken sitä edes ole saanut.