30.3.2017

-
Olen väsynyt, saanko ruveta nukkumaan? 
Mä väsyn joka asiasta, ihan jo pelkästä hengittämistä. Mä vaan väsyn ja väsyn. 
Nukkuminen ei auta, näen vain painajaisia. 

Ääni mun päässä sanoo; luovuta, luovuta, luovuta.
Joku pääni sisällä komentelee mua. Mun pitäisi repiä hiukset päästäni, viillellä, tappaa itseni NYT. Mun pitäisi kävellä ympyrää huoneessani, tai muuten kuolen. Hah, haluan kuolla niin en tottele! 
Nyt komennetaan hakkaamaan päätä seinään. 
Ne on harhoja, en tottele, ei tarvitse totella! Yritän toitottaa itselleni, turhaan. Harhat alkaa vahvistumaan. Kehoni alkaa katoamaan, tuonne jonnekin. Mielestäni en ole ollut pitkään aikaan tietoinen.
Yritän painaa jalkani lattiaan, yhtä tyhjän kanssa, en tunne mitään. 

Psykologin kanssa juttelemaan, hetken helpompi olo, nyt taas ahdistus riivaa. Mulla on vaan silloin helpompi olo kun juttelen jonkun kanssa. Mieshoitaja illassa, eli olo pahenee kun tietää ettei voi ainakaan jutella.
Kokoajan sellainen olo, että mun pitää luopua mun koirasta. Sitä en tule tekemään! Vaikka mun pitäisi muuttaa kuntoutuskotiin, mutta jos sinne en lemmikkejäni saa ottaa mukaan, niin asun sitten yksin samassa asunnossa. En suostu luopumaan koirastani enkä kissastani!  

Kommentit

  1. Anonyymi9. huhtikuuta 2017 klo 1.34

    Onko sulla vielä se toinen blogi ja oisko sitä mahollista päästä lukemaan?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulossa hulluksi

-
Olen tulossa hulluksi. Näen vähän väliä tummia varjoja nurkissa. Mietin vain että miten tapan itseni. Kaikki voimani ovat jo menneet. Haluan kuolla. Halu elää on kadonnut. Teen vain henkisesti kuolemaa. Eiliseltä käteen tuli 4 tikkiä. Vain neljä. Hävettää. Niin vähän tikkejä. Haava oli syvä. Sairaanhoitaja näki jänteeni, näin myös itse sen. Siltikään en kadu haavan tekoa. Miksi katua kun on lähes ylpeä jäljestä? Niin lähes. Mutten ole.
Lue lisää

Voimat loppu

-
Olen jo aika mestari nieleskelemään kyyneleitä. Viimeisillä voimillani väännän kasvoni hymyyn, muokkaan katseeni iloiseksi ja muutan kehon kielen.  Kaunistellen kerron olostani. Vakio lauseisiin kuuluu: " Ei tämä vielä niin paha ole että tarvitsisin tarvittavan lääkkeen."  Mutta nyt. Kyyneleet patoutuvat syvälle sisimpääni, mutta hymy alkaa kadota kasvoiltani, kehoni kieli alkaa puoltamaan oloani ja ilo silmistäni kuolee. Tuska ja ahdistus paistaa läpi.  En mene kertomaan olostani hoitajille. En uskalla koska vuorohoitajani on mies ja pelkään miehiä.  Tuskaa yritin lievittää puremalla kättäni. Ahdistustani puran tähän blogiin.  Ajatukset pyörivät kivun ja syömisen ympärillä. Olen ollut vuorokauden syömättä ja tavoitteena on 3 vuorokautta. Nautin näläntunteesta, mutta kun vatsa kurnii, se kuvottaa. Ahdistaa kun en pääse lenkille, salille tai muutenkaan liikkumaan, koska menetin vapaakulkuni puremisen takia. Nyt kun kulkuja ei ole, en jaksa välittää purenko vai en. En jaksa väl
Lue lisää

Haluan kuolla

-
Mä haluan vaan kirjoittaa ja kirjoittaa! Mua ahdistaa ja ahdistaa.  Tuntuu että kohta on taas paniikki päällä. Pääni sisällä on levotonta. Toivon että vaivun kohta takaisin omaan universumiini, en kestä tätä maailmaa. Ihmiset on liian pelottavia, ajatukset on liian ahdistavia ja tunteet liian vääriä. MÄ HALUAN POIS TÄSTÄ MAAILMASTA!  Haluan huutaa, mutta suustani ei lähde pihaustakaan. Olen kokoajan varuillani, odotan vain että joku potilas tai hoitaja hyökkää mun kimppuuni. Mietin vain että uskallanko nukkua edes nukkua...? Kun yököt käy täällä huoneessa.. Mitä jos ne kuristaa mua? Mitä jos ne tappaa meidät? Se istuu jalkojeni päällä. Kurottaen käsiään kurkulleni. Mä pelkään. Ihan tosissani pelkään. Pääni sisältä kuuluu Nitan ääni, tiedät varmasti miten pääset siitä eroon..? Minäpä  tiedänkin! TAPA ITSESI JA SAMALLA MEIDÄT!  Alan miettimään.. Kuolema. Olisiko se ratkaisu. Iltaisin viimeinen toiveeni on, että toivottavasti en enää herää. En jaksa enää toistuvaa helvettiä. Haluan myös k
Lue lisää