Mä uppoudun maailmani syövereihin. Katoan mieleeni. Haihdun savuna ilmaan. Kehoni ei ole omani, en tiedä missä mä olen.
Musta tuntuu etten ole olemassa? Mä leijun ilmassa. Katoan jonnekin, silmät tyhjinä vaellan. Aaveena entisestä itsestäni kuljen.
Hiljalleen lakkaan olemasta. Hiljalleen minuutit sekoittuu tunteihin.
Ahdistus riivaa heti aamusta. Se saa ajatukseni katoamaan. Katoanko myös itse?
Sivupersoona tuli tupakalla paikalle. Mä en halua polttaa, se on paha juttu!! Kuului huuto pääni sisältä.
Voisiko joku kerrankin ymmärtää että mä pelkään miehiä. Eikö se oikeasti mene perille?? Taas aamussa mieshoitaja. Rauhoittava naamaan ja takaisin nukkumaan.
Mikään ei mene perille. Iltavuorossa taas mieshoitaja. Vointini laskee hetki hetkeltä alemmaksi. Mä lähden pois. Enkä palaa enää koskaan tänne.
Minkäs teet? Mä joudunko vaan hyväksymään tämän? En. Tää on asia jota en hyväksy!
Kyyneleet kohoaa silmiini. Mä en jaksa tätä enää.
Kommentit
Lähetä kommentti