Häkkilintuna ahdistuksen vankilassa

"Vain minä valveilla oon, eikä vierelläin ketään, kaikki muut nukkuu.."

-Uniklubi

Vajoan syvälle mietteisiini. Päässäni on hiljaista. Kaikki nukkuu. Mä oon hereillä ja näin ollen mulla on aikaa miettiä asioita, ilman muiden kommentointia. Tavallani nautin tästä, saan olla rauhassa. 

Istun hiljaa sängylläni ja katson kuinka ulkona sataa. Haluaisin lähteä ulos. Tuntea kuinka sade piiskasi kasvojani, valuttaisi ahdistuksen mukanaan pois, haluan vain juosta vesisateessa. Mutta tässä mä istun, sängyllä, ajatellen asioita jotka olisi parempi vain unohtaa. Miten saisin ne asiat pois mielestäni? Miksi pitää vatvoa asioita joilla ei ole merkitystä? Hiljaisuus mielessäni on ihanaa. On tilaa omille ajatuksille. Vaikken ole läsnä ahdistuksen vuoksi, tunnen silti hiljaisuuden ihanuuden. Ahdistus on kuin helvetti, hiljaisuus päässä taivas.

Käännän katseeni tietokoneen näytöstä ikkunaan. Vieläkin sataa, haluan ulos, vesisade tuntuu herättävän mut henkiin. Nyt olen kuin kuollut, en tunne eläväni. En tiedä edes hengittäväni. Olen haamu. Leijun paikasta toiseen, päivästä toiseen olen vain, en vain tiedosta edes eläväni.

Olen kuin häkkilintu. Istun ahdistuksen vankilassa, eikä kukaan tai mikään päästä mua lentämään vapaana. Istun vain hiljaa orrella, odottaen hetkeä että pääsisin vapaaksi. Itse olen kykenemätön tekemään mitään. Voin vain odottaa että joku/jokin päästäisi mut vapaaksi täältä ahdistuksen vankilasta. Täällä ahdistuksen vankilassa on kylmää ja yksinäistä. Istun hiljaa, en enää halua huutaa apua. Kukaan ei kuule hiljaista hätähuutoani. Istun hiljaa yrittäen näyttää silmilläni totuuden. Häkkilinnun laulu on hiljentynyt, kadonnut. Lintuna istun ihan hiljaa vankilassani, ahdistuksen kahleissa, vapaudesta haaveillen.

Vaihdoin nimimerkin HäkkiLinnuksi. Sopii paremmin.