Titaani kulissit

Jos kuolen, toisiko kukaan haudalleni kukkia?

Käperryn viltin alle. En uskalla olla yksin huoneessani, Itsetuhoinen suunnittelee kaikenlaista.

Kaikki lankeaa olennon hymyyn ja Iloisen ansaan. Kukaan ei vaan arvaa karua totuutta. Mä en jaksaisi hymyillä, mutta emme voi totuutta näyttää. Tunnen kuinka ahdistus kiertää kehää rintani alla, etsien jotain mitä repiä riekaleiksi. Mieleni on sirpaleina, sisukseni riekaleina. Kulissit rakennettu uudelleen, ne on nyt kuin kiveä. Vahvempaa itseasiassa, kuin titaania. Niitä ei helpolla tuhota. Ne on liian vahvat minun voimilleni. Toivon että joku huomaisi, näkisi kulissieni taakse. Arvaisi totuuden. Pelastaisi mut ennen kuin Itsetuhoinen hyökkää.
Pelasta mut, ennen kuin tuhoudun lopullisesti sirpaleiksi. Olen jo niin sirpaleina ettei liimalla enää mua korjattua saa. Ei jalkanikaan enää kantaa jaksaisi, eikä siipiä ihminen voi saada.
Tuntuu etten jaksaisi hengittää. Kaikki voimani menee siihen.
Sohva tuntuu vetävän mua sisäänsä. Kunpa se tekisi sen oikeasti, saisin kadota. Enkä vain kuvittelisi asiaa.