Voimaton

-

Viikot vierii, ahdistus pysyy. Aamusta jo kyyneleiden nieleskely jatkuu.
Oma universumi on kaukana. Miksi en pääse sinne? Joudun kitumaan täällä ahdistuksen kanssa.
Mä haluan pois!! Mun on vaan päästävä pois. Mä en pysty tähän, musta ei oo tähän. Musta ei ole mihinkään. Voimani hiipuvat, jalkani ei jaksa enää kantaa. Miksi mun pitää olla elossa?

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Menneisyyden aaveet

-
Menneisyyden aaveiden matkaan kun lähtee ei ole paluuta elämään takaisin. Kaikki muistuttaa siitä että elämä on vain kärsimystä. Takaumat nimittäin painaa. Eräs asukas sai noin viikko sitten musta kaivettua muistoja esiin. Mun luottamus on petetty lapsena niin monesti ja niin pahasti ettei sitä välttämättä koskaan tulla paikkaamaan. Mua on revitty hiuksista, mulle on raivottu asioista joihin olisin (ehkä?) voinut vaikuttaa tai sitten en. Muistan nyt kun äitini jätti mut joka toinen viikonloppu isälleni, koin että hän hylkäsi mut. Itkin ja itkin. Aloin jo pelätä joka toista viikonloppua, olinhan enemmän äidin kanssa kuin isäni. Isäni raivosi mulle usein, haukkui prisessaksi. Vielä tänä päivänäkin kavahdan sitä nimeä. Sitten eräänä päivänä kun olin 6 vuotias, olin p...
Lue lisää

12.4.2018 osa 2

-
Miten mä voin pelastaa muut, jos en voi pelastaa edes itseäni..? Mä en usko että mulle on paikkaa täällä maanpäällä. Siispä mun pitää lentää luokse enkeleiden. Mä mietin vain eilistä. Kuinka ärsyyntynyt ja vihainen olin. Olin äärimmäisen katkera kaikesta mitä on tapahtunut. Tänään olen ahdistunut ja masentunut. Hyvä että jaksan nousta ylös sängystä. Mieluusti makaisin sängyssä koko päivän ja nousisin vain käymään tupakalla. Jos sitäkään. Tuntuu että ohjaajat inhoaa mua. Nyt mystisesti yrittävät saada mua puhumaan, turhaan. Anteeksi mutta mun on vaan pakko saada padottua tämä tuska sisälleni, pakko rakentaa uutta muuria. Mietin monia asioita, miksi mut halutaan kuntouttaa? Enhän mä tule muuttumaan.. Varmaan siksi että saavat maineensa pidetty...
Lue lisää

11.4.2018 osa 4

-
Miksei tämä kirjoittamisen tarve lopu!? Sen jälkeen kun päätin että lopetan ohjaajille puhumisen, on ollut jotenkin kevyempi olo. Ahdistaa mutta kun tietää että ei voi puhua kenellekään, sen kestää. Ehkä tämä on jotain alkuhuumaa. Katsotaan mitä tapahtuu hetken kuluttua. Pää on nimittäin hajoamispisteessä. Hah, mä en osaa mitään muuta kuin tuhota itseäni. Tämä puhumattomuus on myös itseni rääkkäystä. Mieli huutaa että kärsi. Mä vihaan näitä ihmisiä täällä, ne on mulle äärimmäinen uhka, ne haluaa särkeä mut lopullisesti. Vai haluavatko he saada mut kuntoon? Siitä saavat vain haaveilla. Mua ei saa korjata! Mä olen niin rikki ja hajalla ettei tätä säälittävää sielua pelasta edes saatana. Saatikka sitten jumalat. Mut o...
Lue lisää