-

Me kaikki vihataan sua! Sä sanot tulevasi jatkamaan keskustelua ja meille tulee ensimmäisenä epäilys että pitääköhän tuo paikkaansa. Joka kerta epäilyksemme on käynyt toteen.
-Puolustaja

Pienet lapset sisälläni itkee. He itkee kun kukaan ei halua kuunnella meitä. Niillä on yhtä paha olla kuin mulla.
Surullisen lisäksi on nykyään myös toinen lapsi persoonan osa. Hän on 6-vuotias pikkutyttö. Kutsun häntä täällä blogissa nimellä Pikkuinen.

Täällä ei todellakaan ole hyvä olla, täällä lupaillaan että jatketaan keskustelua hetken päästä, muttei jatkettu. Mä en ehtinyt edes sanoa epäilystäni Pikkuisen olemassa olosta.
Mulla ei ole tällähetkellä ketään jolle purkaa tätä oloa, mulla ei ole kuin kynä ja paperi ja tietenkin tämä blogi.
Mä en enää kestä!! Mä haluan pois, en mä täältä mitään apua saa.
Harhat alkaa lisääntymään, Anna ja Krista on lähellä.

Mä en taaskaan tiedä missä mä oon. Mä en ole edes varma onko tää paikka oikeasti olemassa. Onko keho oikeasti olemassa, tämä keho ei ole mun. Tämä keho on HopeaKetun. Mä en oo HopeaKettu. Mä oon Ihastunut. Mä oon 17 vuotias.

Voisko joku koskea muhun? Ja näyttää että olenko edes olemassa?


Mulla on todella voimakas tunne että oon kohta osastolla. Tänään kaikki opamoxit otettu ja olo pysyy yhtä kamalana. 60mg opamoxit ja ahdistaa edelleen..

Mä oon tänään tietoiseksi kahdesta uudesta persoonasta. Pikkuinen ja Ihastunut. Eli meitä on 10.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voimat loppu

-
Olen jo aika mestari nieleskelemään kyyneleitä. Viimeisillä voimillani väännän kasvoni hymyyn, muokkaan katseeni iloiseksi ja muutan kehon kielen.  Kaunistellen kerron olostani. Vakio lauseisiin kuuluu: " Ei tämä vielä niin paha ole että tarvitsisin tarvittavan lääkkeen."  Mutta nyt. Kyyneleet patoutuvat syvälle sisimpääni, mutta hymy alkaa kadota kasvoiltani, kehoni kieli alkaa puoltamaan oloani ja ilo silmistäni kuolee. Tuska ja ahdistus paistaa läpi.  En mene kertomaan olostani hoitajille. En uskalla koska vuorohoitajani on mies ja pelkään miehiä.  Tuskaa yritin lievittää puremalla kättäni. Ahdistustani puran tähän blogiin.  Ajatukset pyörivät kivun ja syömisen ympärillä. Olen ollut vuorokauden syömättä ja tavoitteena on 3 vuorokautta. Nautin näläntunteesta, mutta kun vatsa kurnii, se kuvottaa. Ahdistaa kun en pääse lenkille, salille tai muutenkaan liikkumaan, koska menetin vapaakulkuni puremisen takia. Nyt kun kulkuja ei ole, en jaksa välittää purenko vai en. En jaksa väl
Lue lisää

Haluan kuolla

-
Mä haluan vaan kirjoittaa ja kirjoittaa! Mua ahdistaa ja ahdistaa.  Tuntuu että kohta on taas paniikki päällä. Pääni sisällä on levotonta. Toivon että vaivun kohta takaisin omaan universumiini, en kestä tätä maailmaa. Ihmiset on liian pelottavia, ajatukset on liian ahdistavia ja tunteet liian vääriä. MÄ HALUAN POIS TÄSTÄ MAAILMASTA!  Haluan huutaa, mutta suustani ei lähde pihaustakaan. Olen kokoajan varuillani, odotan vain että joku potilas tai hoitaja hyökkää mun kimppuuni. Mietin vain että uskallanko nukkua edes nukkua...? Kun yököt käy täällä huoneessa.. Mitä jos ne kuristaa mua? Mitä jos ne tappaa meidät? Se istuu jalkojeni päällä. Kurottaen käsiään kurkulleni. Mä pelkään. Ihan tosissani pelkään. Pääni sisältä kuuluu Nitan ääni, tiedät varmasti miten pääset siitä eroon..? Minäpä  tiedänkin! TAPA ITSESI JA SAMALLA MEIDÄT!  Alan miettimään.. Kuolema. Olisiko se ratkaisu. Iltaisin viimeinen toiveeni on, että toivottavasti en enää herää. En jaksa enää toistuvaa helvettiä. Haluan myös k
Lue lisää

Yksin.

-
Älkää jättäkö mua yksin. Kun pahuus on irti, mä voin tehdä mitä vaan. Tai Ne pistää  mut tekemään mitä haluavat. Tämä tuntuu painajaiselta, josta ei voi herätä. Kaikki on kuin unta, painajaista, yhtä epätodellisen tuntoista. Kaikki on kuin hämärän, tai no usvan, peitossa. Olo ei ole tyhjä, olisimpa autio sisältä. Tahdon kuolla. Olen ihan sairaan väsynyt.
Lue lisää