Nimetön

-

Kävelen pihalle tupakalle huutaen mielessäni että nyt mä tapan itseni! Nyt mä vittu tapan itseni!
Valkoinen rekka ajaa ohi, mä en taaskaan kerkeä sen alle, kiroan mielessäni. Miten kuoleminen voi olla näin vaikeaa?! Alan melkein itkemään, miten mä saisin itseni päiviltä?
Mä vaan mietin miltä valkoinen rekka näyttäisi kun olisin hypännyt sen alle? Se olisi ollut kauniin veren punainen.

Opamoxit naamaan ja taistelu jatkuu. Ajatukset ovat kuin hyökyaalto. Ne iskee voimalla päälle ja vetäytyy hetkeksi, sitten uudestaan sama kuvio. Viimeiset 10 tikkiä huutaa mulle, anellen että repesin ne irti ja avaisin haavan.
Persoonat riehuu ja räyhää, ajatukset ei rauhoitu, mieli on turta. Mä vaan istun, tuntematta mitään. Mä taas kuulen kaiken yli-korostuneena ympärilläni, mutten pysty reagoimaan. Tää on pelottavaa.
Mulla ei tällä hetkellä ole muuta paikkaa purkaa oloani kuin tämä blogi. Mulla on yksi ihminen johon luotan mutten viitsi vaivata häntä. Joudun vain kirjoittamaan. Mutta mun pitäisi kirjoittaa vihkoon. Mä haluan nukkumaan, jos saisin vaikka reaktio-kykyni takaisin..?

Onko väärin haluta luovuttaa...?

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voimat loppu

-
Olen jo aika mestari nieleskelemään kyyneleitä. Viimeisillä voimillani väännän kasvoni hymyyn, muokkaan katseeni iloiseksi ja muutan kehon kielen.  Kaunistellen kerron olostani. Vakio lauseisiin kuuluu: " Ei tämä vielä niin paha ole että tarvitsisin tarvittavan lääkkeen."  Mutta nyt. Kyyneleet patoutuvat syvälle sisimpääni, mutta hymy alkaa kadota kasvoiltani, kehoni kieli alkaa puoltamaan oloani ja ilo silmistäni kuolee. Tuska ja ahdistus paistaa läpi.  En mene kertomaan olostani hoitajille. En uskalla koska vuorohoitajani on mies ja pelkään miehiä.  Tuskaa yritin lievittää puremalla kättäni. Ahdistustani puran tähän blogiin.  Ajatukset pyörivät kivun ja syömisen ympärillä. Olen ollut vuorokauden syömättä ja tavoitteena on 3 vuorokautta. Nautin näläntunteesta, mutta kun vatsa kurnii, se kuvottaa. Ahdistaa kun en pääse lenkille, salille tai muutenkaan liikkumaan, koska menetin vapaakulkuni puremisen takia. Nyt kun kulkuja ei ole, en jaksa välittää purenko vai en. En jaksa väl
Lue lisää

Haluan kuolla

-
Mä haluan vaan kirjoittaa ja kirjoittaa! Mua ahdistaa ja ahdistaa.  Tuntuu että kohta on taas paniikki päällä. Pääni sisällä on levotonta. Toivon että vaivun kohta takaisin omaan universumiini, en kestä tätä maailmaa. Ihmiset on liian pelottavia, ajatukset on liian ahdistavia ja tunteet liian vääriä. MÄ HALUAN POIS TÄSTÄ MAAILMASTA!  Haluan huutaa, mutta suustani ei lähde pihaustakaan. Olen kokoajan varuillani, odotan vain että joku potilas tai hoitaja hyökkää mun kimppuuni. Mietin vain että uskallanko nukkua edes nukkua...? Kun yököt käy täällä huoneessa.. Mitä jos ne kuristaa mua? Mitä jos ne tappaa meidät? Se istuu jalkojeni päällä. Kurottaen käsiään kurkulleni. Mä pelkään. Ihan tosissani pelkään. Pääni sisältä kuuluu Nitan ääni, tiedät varmasti miten pääset siitä eroon..? Minäpä  tiedänkin! TAPA ITSESI JA SAMALLA MEIDÄT!  Alan miettimään.. Kuolema. Olisiko se ratkaisu. Iltaisin viimeinen toiveeni on, että toivottavasti en enää herää. En jaksa enää toistuvaa helvettiä. Haluan myös k
Lue lisää

Yksin.

-
Älkää jättäkö mua yksin. Kun pahuus on irti, mä voin tehdä mitä vaan. Tai Ne pistää  mut tekemään mitä haluavat. Tämä tuntuu painajaiselta, josta ei voi herätä. Kaikki on kuin unta, painajaista, yhtä epätodellisen tuntoista. Kaikki on kuin hämärän, tai no usvan, peitossa. Olo ei ole tyhjä, olisimpa autio sisältä. Tahdon kuolla. Olen ihan sairaan väsynyt.
Lue lisää