Rekka

Nyt mä ihan tosissani katsoin rekkaa, joka tuli jonkin matkan päässä, olisinko kerennyt alle? Mä ihan pysähdyin ja olin kääntymässä että hyppään sen eteen, mutta oli jo liian myöhäistä, rekka oli kohdalla. Kävin mielessäni tilanteen läpi, kuinka juoksen sen alle, kuinka rekka törmää muhun ja mä kuolen.

Eilen illalla kun olin viemässä roskia, näin ne kauniit, rekan hohtavat valot. Mielessäni kävi vain yksi ajatus, nyt on aika. Juuri kun olin kääntymässä ja valmiina vastaamaan kuoleman hellään kutsuun, rekka oli kohdalla. En enää ehtinyt. Olisin voinut huutaa, kuolema, helpotus, meni juuri silmieni ohitse. Kyyneleet kohosi silmiini, mä vaan haluan olla vapaa.

Nyt katson tielle, tulisiko sieltä toinen mahdollisuus? Ajaisiko kuolema ohitseni uudestaan?

Ahdistus kuristaa. Taas näen auton ikkunasta helvetin liekit. Enkö saisi paeta helvettiä tyhjyyteen?

Rakas kuolema, etkö voisi hakea minut hellään huomaasi?

Haluanko elää vai kuolla? Jaksanko hengittää vai en? Saanko luovuttaa? Saanko antautua kuolemalle, kutsua kuoleman hakemaan mut ja tehdä se viimeinen teko, että kuolema tulisi noutamaan mut?

Katsom kaunista, rauhallista maisemaa, ajattelen vain että olisipa mieleni yhtä kaunis ja rauhallinen. Mä vaan istun ja katselen, toivoen mieleni rauhoittuvan kohta. Persoonat eivät rauhoitu.

Muut nauravat, tietämättä suunnitelmistani hypätä tuohon lampeen. Mä voisin vaan itkeä, mutten voi.

Mua hävettää kun eilen olin laittanut sossulleni viestiä että oon täysin varma että lähden pois täältä. Se oli Itsetuhoinen joka ne viestit laittoi sille ja kirjoitti tänne. Mä en oo satavarma. Mä en oo enää mistään varma.