Nimetön

Persoona-helvetti vaan yltyy yltymistään. Tänään jo kaksi vallannut kehon ja kolmas hallitsee oikean puolen. En jaksa, en halua jaksaa, en pysty jaksamaan. 

Hengittäminen ei meinaa tuntua normaalilta. Se tuntuu vastenmieliseltä. 

Tuntuu kuin ajatukseni kiristäisi narua kurkkuni ympärillä. Kuulen pääni sisältä kuinka persoonani nauravat, he keskustelevat samalla kuka ottaa seuraavaksi kehon valtaan. 

En ole läsnä tässä maailmassa. Istun kehoni vieressä. Samassa asennossa kuin kroppani. Mutta seuraan itseäni usvapeiton takaa, katson kuinka olemukseni alkaa viestittää ahdistuksen määrää. Kohta, aivan kohta, olen joku muu, olen kohta joku 17 osastani. Tiedän että olemukseni muuttuu kohta. Kohta peitän kaiken ahdistuksen, niin alkaa jo käymään. Silmieni katse alkaa muuttumaan iloisemmaksi. Voisinpa kyetä pysäyttämään sen nyt. Kehoni nousee ylös ja kävelee yleisiin tiloihin, keskittyen tämän postauksen kirjoittamiseen. Kasvojen ilme iloinen, eikä olemuskaan viesti enää ahdistuksesta. 

Istun edelleen itseni vieressä. Katson kuinka autopilotti hoitaa kaiken, peläten, että joku persoonistani ottaa vallan.