Yksin on parempi

Haluan vain maata sängyn pohjalla ja nukkua. Hereillä oleminen on liian ahdistavaa. Mutta enhän mä voi kokopäivää nukkua, koska sitten en nuku yöllä. 

No ainakin yksin voin olla. En halua puhua kenellekään, en halua nähdä ketään haluan olla yksin. 

Kaaos mielessäni pahenee. Juuri tästä syystä haluaisin nukkua. 

Eilen illalla tuijotin kättäni, pään sisältä kuului käsky avaa nuo haavat. En uskaltanut vastustaa joten avasin haavat kynsilläni.

Oikea puoli kehostani on edelleen jonkun muun. Ja sen näkee käsistäni. Vasen käsi on suht. Koht. ok. Se on kuiva muttei halkeile vielä niinkuin oikea käteni. Sain aluksi rasvata vasenta kättäni, mutten enää. 

Pääni sisäinen meteli alkaa kuulumaan jo ulkomaailmasta. Toisin sanoen alan kuulemaan harhoja. Yleensä en kuule omiani, näen ja tunnen enimmäkseen. Mutta tänä aamuna, kuulin naurua joka ei tullut pääni sisältä. Se ei ollut iloista naurua, se oli pilkkaavan kuuloista. Sitten kuulin piippauksen, joka kuulosti aivan samalta kuin jostain vanhasta puhelimesta olisi akku loppumassa ja niitä tuli useampi peräkkäin. Tässä odotellessa mitä kaikkea tulen tämän päivän aikana kuulemaan, taas yksi syy lisää nukkumiselle. Mutta omalla tavallani en halua niistä eroon.. Pelkään vain että mitäköhän niiden tilalle tulee...?