Verivanaa katseeni seuraa

Pesen hiuksiani ja katson verivanaa, se leviää kauniisti sekoittuen veden kanssa. Sakset. Ne ei koskaan petä, tuumaa Nita.

Seisoin vieressäni ja katsoin kuinka Nita leikkaa kättäni. En jaksa enää edes hätkähtää, yrittää tehdä asian eteen mitään. Koska en voi. En pysty. 

Tyhjyys valtaa kehoani. Tuntuu että kehoni alkaa kadota, muuttumaan savuksi ja katoamaan tuuleen. 

Kun katson kättäni, se alkaa haalistumaan, haihtumaan. 

Alan taas irrota kehostani, tälläkertaa tuntuu että lopullisesti. En hallitse kehoani ollenkaan. Osani tekevät mitä haluavat. Seuraan itseäni ja näen itseni kokoajan sumeammin. Taidan kadota kohta lopullisesti. En kyllä enää tiedä haluanko edes elää elämääni sivusta seuraten? 

Jostain syystä sisälläni syttyi taas valtava tunteiden sekamelska. Vihaa, ahdistusta, tuskaa.. Menneisyyden haamut kummittelee pääni sisällä. Yhtäkkiä tuntuu siltä että vihan tunne on niin voimakas että haluaisin tappaa jonkun ihmisen. Haluaisin kostaa kaikki kiusaamiset, KAIKKI. Olenko se minä vai joku muu? 

Kaikki ajatukset pyörivät murhan suunnittelun ympärillä. Ei, en saa edes ajatella tälläistä!