Tuho

Haluan raadella kädet verille. 

Purra kättäni. 

Raapia ranteeni verille. 

Työntää naulan ihon alle. 

Katkaista käteni. 

Hakata itseni mustelmille. 

Tai ehkä vain tapat itsesi?

Mieleni pyörittää pakkotoistolla keinoja, mahdollisimman raakoja keinoja, murhata joku. Tai tappaa itseni. 

Katon rannettani. Se huutaa pure! Helvettisoikoon pure nyt! Yritän olla katsomatta sitä. Mutta lupaan mielessäni itselleni, että kohta hampaani ovat ihossani. Miksi? Haluan tietää olevani elossa, haluan itseni takaisin kehooni.

Siinä istun, katson itseäni, aivan kuin siinä olisi joku vieras ihminen. Yritän koskea itseeni, mutten onnistu. Käteni menee lävitseni, olenko ihminen vai aave? En pysty koskemaan itseeni? 

Kierrän itseäni kuin kissa kuumaa puuroa, mistä kohdasta onnistuisin saamaan kontaktin itseeni? 

Luovutan, romahdan lattialle. Viekää kehoni, elämäni! En välttämättä enää halua edes jatka tällaista elämää..? Antaa osieni viedä kehoni. Sitähän ne haluavat. En voi enää muuta kuin katsoa kun ne ajavat meidät tuhoon, kuolemaan.