Viha ei riitä

Tuijotan kättäni. Tunnen kuinka inho/viha/raivo-sekoitus valtaa mieleni ja lopulta koko kehoni.

Lyön kättäni hammasharjalla kiroten itseni  alinpaan helvettiin. Vaihdan hammasharjan nyrkkiin, kiroten itseni vielä alempaan helvettiin johon ei edes itse saatana pysty mennä. 

Pääni sisältä kannustetaan lyömään kovempaa, niin kovaa että tulee mustelma. En lyö oikeaa puolta, eli "Nitan puolta", lyön "omaa puoltani" 

Viha itseäni kohtaan ei laannu, lyön kovempaa ja kovempaa, kunnes huomaan täriseväni, niin valtava viha itseäni kohtaan on. Vaihdan nyrkkini, sytkään, sillä on helppo lyödä ja kovaa. 

Kohta kädessäni, jota olen hakannut, on turvoksissa ja kipeä. Siitä huolimatta, mieli sanoo lyö kovempaa. Lyön vielä muutaman kerran, sitten lopetan, täristen edelleen vihan vallassa. 

Tätä oloa on vaikea kuvailla. Lause vihaan itseäni. Ei tunnu riittävältä. Olen pilannut kaiken. Sietäisin kuolla, mutten voi päästää itseäni helpolla tavalla haudan lepoon. Joudun kehitellä oikein pitkän ja tuskallisen tavan tappaa itseni.