Riekaleiksi

Olen loppu. Olen ihan helvetin huono ihminen. Äidin kanssa oleminen tuntuu pahalta, hän on ollut jotenkin vihaisen oloinen. Onneksi saan häneen välimatkaa kun muutan sinne kuntoutusyksikköön. Sen kerran jälkeen kun hän huusi todella vihaisena, olen alkanut pelkäämään häntä. En osannut muotoilla erääseen viestiin lausetta niin hän muuttui vielä vihaisemman oloiseksi. En halua että hän vie mut huomenna sinne yksikköön.. Emme halua! Ahdistaa jo muuttaa sinne muuttaminen, en siis kaipaa lisää ahdistusta. 

Sisuskalujani revitään riekaleiksi. Ahdistuksen fyysiset oireet iskee päälle pahempana kuin eilen. En halua lähteä huoneesta pois. En halua nähdä ketään. Miten yksi ihminen saa näin hankalan olon aikaan? Ja noin pienestä asiasta.

Mieleni ei kykene käsittelemään ahdistusta, alan irrota kehostani. 

Leijun ilmassa. Jalkani ei koske maahan, tuntuu siltä etten edes oikeasti hengitä, rupean taas haalistumaan.

Palauttaisiko kipu? Ainoa ajatus jonka tiedostan. 

Keho ei ole omani. 

Jalkani ei osu lattiaan.

Näen itseni vierestä.

Kun katson itseäni, rupean haihtumaan.

En ajattele tietoisesti mitään.

En tunne mitään, en ahdistusta, en kipua. 

Kaikki näkyy usvapeiton takaa. 

Samalla tuntuu että olen hukkumassa mieleeni.

Olen tyhjä kuori. 

En ole mitään.

Englannin kielinen dissosiaatiohäiriö testi antoi aikas korkeat pisteet. Sen mukaan minulla saattaisi olla dissosiatiivinen identiteettihäiriö(DID) Löysin trauma ja dissosiaatio-foorumilta suomennokset.