Persoonasirkus

Ole nyt jumalauta hiljaa ja anna mun hoitaa tää!! Huudan pääni sisällä, mutta Nita ottaa vallan. Samalla hetkellä poistuin kehostani, usvapeiton taakse. Seuraan itseäni, tai oikeastaan Nitaa vierestä. Nita muutti olemukseni ja puheeni terapian loppu vaiheessa. Hän puhui ylpeällä äänensävyllä. Terapeuttini kysyi että haluanko lähteä hänen kyydillään, kun oli itse menossa sairaalalle päin. Nita ilmoittaa olevansa sillä tuulella että kävelisi vaikka Helsinkiin, mielummin kuin menisi kenenkään kyytiin. Siinä vaiheessa terapeuttini huomasi asian ja sanoi että haluaa jutella kanssani. Olin jo pitkään toivonut että hän huomaisi Nitan olevan läsnä. Kun hän sanoi nimeni, Nita rupesi poistumaan paikalta vastahakoisesti, pää alkoi taas nykiä samalla tavalla kuin silloin kun Nita sai vallan. Rupesin itse saamaan kehoani takaisin. Ja kun sain itseni takaisin kehooni, mutta silti Nita oli puoliksi läsnä. Terapeutin ilme oli vakava, hän kysyi että kuka olen, johon vastasin nimelläni. Hän kysyi uudestaan haluanko mennä hänen kyydillään sairaalalle päin, johon vastasin silti etten halua koska piti käydä ostamassa tupakkaa. Siitä lähdin kaatosateeseen kävelemään kaupan kautta sairaalalle. Matkalla keskustelin hiljaisella äänellä Nitan kanssa. Nita oli sitä mieltä että hänen olisi pitänyt saada hoitaa keskustelu loppuun. Muuta en muista, totta puhuen, en muista loppu matkasta mitään. Tiedän käyneeni kaupassa koska laukussani oli kaksi askia tupakkaa ja energiajuoma. 

Osastolle tultuani meni jonkin aikaa kun hoitaja tuli kysymään että pitäisikö käydä hoitamassa haavat. Ja silloinhan Katariina kaappasi vallan. Puhuin ja vittuilin leikilläni tälle hoitajalle, joka lähti vittuiluun mukaan. Se ei auttanut tilannetta, Katariina innostui vaan lisää. Onneksi Katariina kuitenkin antoi vallan minulle ja Nitalle. Nita olisi voinut jäädä kuvioista pois, muttei jäänyt. Edelleen oikea puoli on Nitan. 

Alan väsymään tähän persoonasirkukseen.