Pohjalta puolitiehen

Klo 13:40

Istun sängyn nurkassa, kännykkä kädessä, tuijottaen niitä. Yritän saada jotakin järkevää tekstiä pelon seasta. Ne nimittäin uhkaavat tappaa. Ja niitä on tullut yksi lisää. Tämä yksi on tuttu. Hän on Kalle, joka on ollut kuvioissa mukana pidempään kuin Krista. Kalle on todella pelottava ja vaarallinen, kun Krista ei ole paikalla. Kalle tulee todella lähelle ja uhkailee. 

Olen nyt kuitenkin kahden henkilön kanssa samassa huoneessa. Kalle ei ole tällä hetkellä täällä. 

Naureskelen niille taas. Ne eivät ole kovin iloisia. Käskevät hakata nyrkillä päätä, ja jos en tee sitä niin ne kutsuu Kallen komentamaan. Pääni ei kestä näitä tyyppejä. 

Klo 17:50

Oksettaa, huimaa, päätä särkee, keho todella oudon oloinen. Oon tainut hakata päätäni vähän liikaa.

Kalle käski lyödä ja raapia. Pelkään Kallea liikaa, joten raavein ja hakkasin päätäni nyrkillä. 

Ajatukset takkuilee liikaa. 

Klo 20:10

Sain juteltua hoitajan kanssa. Ja siinä kun keskustelimme huomasin että nämä harhat on alkaneet haalistua. Eli ne alkaa hellittämään! Niitä ärsyttää se kun ne alkavat jäämään taka-alalle. Onneksi sain tuon Abilifyn takaisin. Ja nyt alan tiedostamaan niitä harhoiksi. Ehkä tää ympäröimä maailma onkin todellisuus ja harhat on harhoja..? Vaikka koen itseni irralliseksi, se ei meinaa sitä että koen kaiken harhana.