Se joka ei olekaan totta

Klo 12

Pelkoja pelkojen perään. Harhoja harhojen perään.

Pakko pitää kuulokkeita päässä ja kuunnella musiikkia, kun se puhuu, en halua kuunnella sitä ja sen itsetuhoisia ajatuksia. Se juoksee perässäni, minä juoksen karkuun. Se on nopeampi. Jään kiinni. Se ottaa niskastani kiinni, sihisee korvaani kuinka ei kannattaisi juosta sitä pakoon, se saa kuitenkin kiinni.

Menen vauhdilla ohjaajilta pyytämään xanorin. Pelkotila alkaa pahentumaan. Tärinä alkaa. Jalat osoittaa kramppiin menemisen merkkejä. Pää alkaa nykimään, kohta olen joku muu, joku joka kestää sen puheet. Ne nauravat, eivät haluakaan auttaa. Sanovat kärsi sen kanssa.

Käperryn peloissani sohvan nurkkaan, yrittäen olla reagoimatta sen puheisiin ja läsnäoloon. Mutta se koskee hiuksiini ja niskaani. En kestä enää kauaa. 

Klo18:30

Se on vieressäni naureskelemassa. Ja tämä se on siis harha jolla ei ole nimeä, vaikka se väittääkin ettei ole harha. 

Kissan maukumista kuuluu joka puolelta, se onkin ainut mistä olen varma että se on harha. Täällä ei ole kissaa. Onkohan se kuitenkin todellinen? 

Mieleni rupeaa taas lietsomaan kehoani paniikkiin, mieleni ei osaa käsitellä näitä harhoja. 

Hakkasin päätäni seinään niin pitkään että käteni rupesi tärisemään, oksetti ja silmissäni sumenemaan.

Yritän kaikin voimin pysyä kasassa, nieleskellen kyyneleitä istun täällä muiden seurassa. Voi kunpa tietäisitte todellisuuden. Ahdistaa niin helvetisti.

Hymyilen itsekseni sille. Se kieltää puhumasta itselleen. Heh.. Taisi mieli sanoa yhteistyösopimuksen juuri irti.