Yksi lisää ja paniikkia

"Surun murtama, anoo armoa ensikertaa. Kun uskosi pettää vielä kerran, vahvat löytää tien, sinä et kuulu heihin."

-Uniklubi

Anon armoa harhoiltani ja osiltani. Antakaa mun olla yksi päivä tai edes tunti, rauhassa. 

Se on haalistunut lisää ja se on erittäin vihainen. Hän tulee katoamaan. Eikä hän enää puhu. Se on hiljaa.

Muut minät eivät ole katoamassa. Mutta miten sellaiset voisivat lääkkeillä kadota, jotka ovat osa minua? 

Mulla on jotenkin todella outo olo, kun kolme osaani ovat siellä kuntoutumiskodilla. Olen kuitenkin tottunut että päässäni on yksi häslääjä, yksi ylipuhelias ja yksi ylipositiivinen. Eli Serafina, Katariina ja Victor ovat jääneet kuntoutumiskodille. No, kai mä pärjään näiden 16 muun osan kanssa.

Kaupassa ollessani mulle iski kamala pelko päälle. Ihmiset näytti aivan eri planeetalta tulleilta, näinkaikkien silmissä murhanhimon, ne kaikki halusivat tappaa. Paniikki oli lähellä. Varsinkin kun eräs osistani kuiskasi juokse pois, tässä on junaraiteet lähellä, juokse jo!  

Meitä on taas yksi lisää. Hänellä ei ole nimeä. Hän on se sekoittaa todellisuuden ja harhan. Hän oli viimeviikon läsnä. En kunnolla muista viimeviikosta mitään. Tiedän vain sen, mitä olen päiväkirjastani lukenut. 

En ole tässä maailmassa. En ajattele tietoisesti. Olen vain.