Raja häilyy

Todellisuuden ja epätodellisuuden raja häilyy. Menthol-pastilli suuhun muttei siitä ole mitään apua.
Musta tuntuu etten hengitä. Mulla ei oo mitään kosketusta todellisuuteen, meen vaan enemmän usvan sekaan. Haluan pois täältä usvasta! Mutta jokin pitää mua täällä.. Surullinen? Onko todellisuus liian vaikea tällä hetkellä? Yritän kaikin keinoin saada itseni takaisin tähän maailmaan. Kosken jalkoihini, jotka tuntuvat todella irrallisilta, en tunne kosketusta, aivan kuin koskisin johonkin toiseen ihmiseen.
Eilen jouduin ottamaan kaikki tarvittavat lääkkeet. Olo oli todella hankala. Itsetuhoinen sai eilen raavittua kättäni taas. Mutta eilinen selvittiin ilman paniikkikohtausta. Ja sitten tämän masennuslääkeen mikä aloitettiin pitäisi vähentää pakkoajatuksia ja paniikkikohtauksia.
Haluaisin nukkua, mutta en saa nukuttua koska ajatukset kiertää kehää.

Asia mistä olen yllättynyt ja persoonan osani myös, heitä ei enää kutsuta harhoiksi tai ajatuksiksi, vaan sivupersooniksi. Eikä enää lääkärit ja hoitajat ei vaikuta siltä että puhuisin joistakin olemattomista harhoista. Olen ruvennut varoittelemaan heitä siitä, että joku muu saattaa tulla paikalle. He vaikuttavat ymmärtävän.

Hoitajat ovat vihdoin ymmärtäneet miespelkoni. Viimeisen 4 päivän aikana mulla on ollut pelkästään naishoitajia. Olemme yllättyneitä. Asiat alkaa mennä perille. Wow, olemme saaneet ihmiset ymmärtämään!

Yritän uppoutua kynän ja paperin maailmaan, piirtämään vaikka ja mitä. Nyt teen isomman työn fantasia eläimistä. Se auttaa mua sietämään ahdistusta mutta upottaa mut syvemmälle usvaan. Tuossa alla eräs olento jonka olen tänään piirtänyt.

Väsymyksestä huolimatta pyrin tekemään jotakin. Ehkä se on sitä että haluamme takaisin kuntoutuskotiin.